The Dark Floors| Ohjaaja | Pete Riski |
| Tuottaja | Markus Selin, Jukka Helle (vastaava tuottaja) ja Ingvar Thordarson (yhteistuottaja) Júlíus Kemp (yhteistuottaja) |
| Säveltäjä | Ville Riippa, Tomi Putaansuu (tunnuskappale) |
| Kuvaaja | Jean-Noel Mustonen |
| Leikkaaja | Stefan Sundlöf, Antti Kulmala ja Joona Louhivuori |
| Pääosat | Skye Bennett, Noah Huntley, Dominique McElligot, Leon, Herbert, William Hope, Ronald Pickup. Philip Bretherton |
JuoniKuusi ihmistä lähtevät etsimään ulospääsyä, mutta kaikki ulospääsytiet ovat tukossa. Sairaalassa on vaikea liikkua myös siksi, että se on osittain remontissa. Pakotietä etsiessään joukko joutuu samalla yhä syvemmälle ruumiiden ja hirviöiden täyttämään painajaiseen. Sairaalan puhelimet toistavat vain automaattista vastaajan viestiä, eikä niillä saa yhteyttä ulkopuolelle. Vaikuttaa myös siltä, että aika olisi pysähtynyt. Mikään ei liiku, eivät edes kellojen viisarit tai sadepisarat. Ihmiset huomaavat myös olevansa rinnakkaistodellisuudessa – kun he etsivät pakotietä, samat tapahtumat toistuvat. Esimerkiksi, kun Emily yrittää pyytää apua sairaalan puhelimella, hän huomaakin puhuvansa itsensä kanssa.
Ensimmäinen varsinainen koetus on, kun joukko joutuu pakenemaan kirkujakuningatarta, kummitusta Awaa, joka kirkumisellaan voi tuhota kuulokyvyn. Ihmiset pääsevät vähäksi aikaa pakoon röntgenhuoneeseen, jonka säteet pelottavat kummituksen pois paikalta. Jon hermostuu ja päättää lähteä pois sairaalasta. Päästyään hissiin hän kuitenkin kuulee omituisia ääniä ja huomaa, että jokin on tulossa hissin lattian läpi. Jon yrittää poistua hissistä, mutta hissin ovet sulkeutuvat eikä Jon saa niitä enää aukeamaan. Hän hätääntyy ja huutaa apua. Ben ja Rick kuulevat avunhuudot ja lähtevät pelastamaan Jonia. Hissin lattian läpi on tulossa predator-tyyppinen hirviö Kita, joka lähes syö Jonin jalan. Rick ampuu hirviötä ja Ben heittää vaahtosammuttimen sen päälle, jolloin se putoaa hissikuilua pitkin alas. Jon säilyy hengissä, mutta loukkaa jalkansa.
Seuraavaksi ihmiset joutuvat hirviöbulltauri OXin hyökkäyksen kohteeksi. OX hyökkää heidän kimppuunsa murskaamalla seinän. Mikään ei tunnu estävän hirviötä. Rick ampuu sitä epätoivoisesti ja saa surmansa hirviöbulltaurin murskatessa hänet vasten sairaalan ovea.
Pyörätuolissa oleva Sarah tuntuu olevan epäluonnollisten tapahtumien keskipiste, joten juonikas Jon alkaa miettiä hänen uhraamistaan hirviöille. Kun Sarah ja Jon jäävät hetkeksi kahden, Jon yrittääkin kutsua hirviöitä luokseen, mutta Tobias saapuu paikalle ja estää sen. Jon iskee Tobiaksen tajuttomaksi, mutta tapaa kohtalonsa hetken kuluttua, kun henkiin herännyt muumio Amen surmaa hänet ja syö hänen sydämensä. Ben työntää sairaalasängyn kovalla vauhdilla kohti Amenia, joka sänkyyn törmättyään lentää sairaalan ikkunasta ulos. Myöhemmin Amen palaa takaisin ja yrittää tappaa Benin. Benin sijasta Amen tappaa Tobiaksen, joka saapuu paikalle ja tappaa Amenin lävistämällä sen läpi keihään. Samalla Tobias uhraa itsensä pelastaakseen tyttärestään huolehtivan Benin, sillä viimeisillä voimillaan Amen vetää Tobiasta lähemmäksi itseään, jotta keihäs lävistäisi hänetkin.
Lopulta elossa ovat enää Sarah, Ben ja Emily. He seisovat käytävällä hissin edessä ja tyhjän hissin ovi avautuu. Emily kuulee epäilyttävää murinaa ja katsoo taakseen. Hän näkee käytävän toisessa päässä seisovan OX-hirviön. Sarah, Ben ja Emily menevät hissiin ja yrittävät päästä hissillä pohjakerrokseen paetakseen hirviötä. Hissi ei tunnu toimivan ja OX lähtee juoksemaan kohti ihmisiä. Hissin ovet sulkeutuvat juuri ennen kuin OX on pääsemässä hissiin. Sarah, Ben ja Emily pääsevät pakoon hirviötä ja hissi vie heidät pohjakerrokseen.
Pohjakerroksessa Awa hyökkää heidän kimppuunsa ja raapii Emilyn jalkoja ja kasvoja. Emily saa jalkoihinsa vakavia vaurioita. Koska Emily ei pysty vaurioiden vuoksi liikkumaan, Ben käskee hänen istua Sarahin pyörätuoliin ja ottaa Sarah syliinsä. Ben kuljettaa pyörätuolia pohjakerroksessa läpi huoneen, joka on täynnä kuolleita ihmisiä. Yhtäkkiä kellon viisarit alkavat liikkua ja ruumiit heräävät henkiin. Sarah, Ben ja Emily pakenevat ruumiita toiseen huoneesen. Zombit kuitenkin pääsevät toiseen huoneeseen ja Ben kantaa Sarahin turvaan parkkihalliin. Pyörätuolissa oleva Emily yrittää päästä Sarahin ja Benin mukaan, mutta pyörätuoli ei enää liiku. Emily yrittää päästä zombeja pakoon lähtemällä kävelemään. Hän ei kuitenkaan pysty pakenemaan vaan jää samaan huoneeseen zombien kanssa, sillä sairaalahuoneen ovi sulkeutuu juuri ennen kuin Emily on pääsemässä huoneesta ulos. Ben ei kykene pelastamaan häntä ulkopuolelta, sillä hän ei saa ovea auki. Ainoastaan Sarah ja Ben ovat enää elossa, ja he pakenevat sairaalan pysäköintihalliin. Siellä on vanha ambulanssi, jolla he yrittävät päästä pois, mutta ulospääsyä ei ole. Sarah tietää, että jokin paha on paikalla ja kaikki kuolevat.
Sarah ja Ben näkevät, miten parkkihallin lattian läpi nousee Mr. Lordi. Mr. Lordia ympäröi pimeys, joka tuhoaa kaiken mihin se koskee. He onnistuvat pääsemään hetkeksi karkuun ajamalla toiseen suuntaan. Sarah kuitenkin tietää, että pakeneminen on turhaa, sillä mitään reittiä ulos ei ole. Ben vie Sarahin parkkihallin nurkkaan auton taakse piiloon ja yrittää surmata Mr. Lordin ajamalla tämän yli. Ben saa uhkarohkeutensa vuoksi surmansa, ja jäljellä on enää vain Sarah. Sarahia ympäröi valo, joka suojaa Sarahia pimeydeltä. Sarah sanoo Mr. Lordille, että hän haluaa kotiin ja yliluonnollisten tapahtumien on loputtava. Vastaukseksi Mr. Lordi karjuu ja kävelee uhkaavasti tyttöä kohti ja Sarah sulkee silmänsä.Sarahin avattua silmänsä hän herää sairaalassa kesken tutkimusten.
Elokuvassa ei kerrota, mistä kaikessa oli kyse. Vaikuttaa siltä, että kaikki pahat tapahtumat ovat olleet Sarahin painajaista, sillä elokuva päättyy lähes samanlaiseen kohtaan, jossa se oli ollut ennen hissin epäkuntoon menemistä. Alusta poiketen Sarah piirtää lopussa paperille sinisellä liidulla. Elokuva on osaltaan myös surrealistinen ja jättää tapahtumia avoimiksi.
Kommentit
Itse pidän elokuvaa aika keskinkertaisena. Välillä ihmettelin miten se autistinen Sarah saa jotain aikaan vain katseellaan. Ja mieltäni jäivät kavaltamaan tuo tyttö ja se vanha mies, etttä keitä he olivat? Olivatko tavallisia ihmisiä vai mitä? Ja kuten jo aiemmin on todettu, minua jäi kaivamaan päätä loppu - oliko se unta, vai mitä se oli? Tosiaan elokuvaan oli palkattu tuntemattomia brittinäyttelijöitä. Melko huonoa porukkaa - mutta Sarah herätti mielenkiintoni. Aion tutkia kyseisen näyttelijän taustoja. Minun kävi todellakin välillä sääliksi Sarahia =(
Arvosana: 2½ tähteä viidestä.
Onko kukaan muutes nähnyt elokuvaa? Elokuvahan flopahti ja tappiota tuli 1,6 milhoonaa euroa.